Yhteystiedot

Jyväskylän Turvallinen Iltapäivä ry
Polttolinja 9
40520 Jyväskylä

Toiminnanjohtaja
p. 040 5596 339

Pohjanlammen Jälkkäri

Polttolinja 9:n ja Polttolinja 37:n toimintaryhmät yhdistyivät elokuussa 2011 yhdeksi uudeksi Pohjanlammen Jälkkäriksi. Ryhmä toimii Pohjanlammen koulun Koivulan tiloissa ja tekee tiivistä yhteistyötä alkuopetuksen ja koulun henkilöstön kanssa.

Ryhmästä vastaavat tutut aikuiset. Toimintapäivämme sisältävät vapaata leikkiä, ulkoilua, liikuntaa, kokkailua, askartelua sekä monia muita, lasten toiveista lähteviä toimintoja. Lisäksi tuemme lapsia läksyjen teossa ja opettelemme yhdessä monia tärkeitä kouluvalmiuksia: ryhmässä toimimista, muiden huomioimista ja reilua peliä.

Myös vanhemmat ovat tervetulleita suunnittelemaan toimintaa kanssamme. Pienetkin ideat ja toiveet voivat olla meille tärkeitä - toivommekin perheitä jatkossa aktiivisesti mukaan toimintamme suunnitteluun ja toteuttamiseen!

Iloisin Jälkkäriterveisin
Kati Häkkinen, vastaava ohjaaja
Susanna Harlamow
Elsa Lyyra
Heidi Saikkonen